Demokratia ja oikeusvaltion vaaliminen

Agenda työskentelee sen eteen, että kaikki saavat olla mukana
päätöksenteossa. Maailmassa on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat asiasta eri mieltä. Me
emme voi pitää demokratiaa itsestäänselvyytenä, vaan meidän tulee jatkuvasti
työskennellä paremman huomisen puolesta.

Kirjoittajat ovat käyneet läpi 46 000 artikkelia 29:stä eri uutismediasta tätä raporttia varten, ja he hyödyntävät erilaisia kohdistimia tuodakseen esiin uutisia, jotka kiinnostavat 18-34-vuotiasta nuorisoa....
Raportissa vertaillaan vanhempainvapaita eri pohjoismaissa...
Raportti pitää sisällään kattavan läpikäynnin oikeistopopulismista Pohjoismaissa. Ann-Catherine Jungar kirjoittaa mm. Perussuomalaisten radikalisoitumisesta....
Esitevihkosessa tuodaan esiin Sipilän hallituksen päätöksiä, joilla yhdessä kieli-ilmaston kanssa on vaikutuksia ruotsin kieleen ja siihen, että ruotsinkieliset kokevat olevansa ahtaalla....
Raportissa käydään läpi pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuuksia. Lähtökohtana on Pohjoismaiden neuvoston aloite....