Julkaisut

Agenda käsittelee erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä julkaisujensa kautta. Haluamme saada aikaan uusia ratkaisumalleja ja parantaa yhteistä maailmaamme luomalla uusia visioita yhteiskunnasta. Valitsemme julkaisujemme aiheet aina arvojemme pohjalta.

Agendalla ei ole omaa tutkimushenkilökuntaa. Sen sijaan tuotamme julkaisumme yhdessä eri osa-alueiden asiantuntijoiden ja johtavien tutkijoiden kanssa. Meille on tärkeää toimia joustavasti ja mahdollisimman tehokkaasti.

Julkaisujen ohessa tarjoamme konkreettisia suosituksia siitä, kuinka tutkimustietoa voi soveltaa nyky-yhteiskunnassa. Agendalle on myös tärkeää tarjota keskustelumahdollisuuksia julkaisujen sisällöistä päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle, sekä digitaalisesti että kasvotusten.

Voit lukea julkaisujamme kotisivuillamme tai ladata ne PDF-tiedostoina luettavaksi myöhemmin. Agenda julkaisee sisältö suomeksi ja ruotsiksi, joskus myös englanniksi.

Ajatushautomo Agenda on yhdessä Väestöliiton kanssa tarkastellut ruotsinkielisen Suomen syntyvyyttä. Pääpiirteissään suomenruotsalaisten käyrä kulkee samaan suuntaan kansallisen suuntauksen kanssa.
Raportissa vertaillaan vanhempainvapaita eri pohjoismaissa
Raportti pitää sisällään kattavan läpikäynnin oikeistopopulismista Pohjoismaissa. Ann-Catherine Jungar kirjoittaa mm. Perussuomalaisten radikalisoitumisesta.
Esitevihkosessa tuodaan esiin Sipilän hallituksen päätöksiä, joilla yhdessä kieli-ilmaston kanssa on vaikutuksia ruotsin kieleen ja siihen, että ruotsinkieliset kokevat olevansa ahtaalla.
Raportissa käydään läpi pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuuksia. Lähtökohtana on Pohjoismaiden neuvoston aloite.
Raportissa ehdotetaan lisäinvestointeja henkilöstön tehokkuuden lisäämiseksi, jotta työhyvinvointi paranisi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.
Raportissa esitellään selvitys, jossa useiden tekstien kirjoittajat käsittelevät sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksia.
Raportissa esitellään, kuinka toimenpiteet ja uudistukset, joiden on tarkoitus yksinkertaistaa yritysverotusta tekevät Suomesta vielä kannattavamman maan yrittää.