Julkaisut

Agenda käsittelee erilaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä julkaisujensa kautta. Haluamme saada aikaan uusia ratkaisumalleja ja parantaa yhteistä maailmaamme luomalla uusia visioita yhteiskunnasta. Valitsemme julkaisujemme aiheet aina arvojemme pohjalta.

Agendalla ei ole omaa tutkimushenkilökuntaa. Sen sijaan tuotamme julkaisumme yhdessä eri osa-alueiden asiantuntijoiden ja johtavien tutkijoiden kanssa. Meille on tärkeää toimia joustavasti ja mahdollisimman tehokkaasti.

Julkaisujen ohessa tarjoamme konkreettisia suosituksia siitä, kuinka tutkimustietoa voi soveltaa nyky-yhteiskunnassa. Agendalle on myös tärkeää tarjota keskustelumahdollisuuksia julkaisujen sisällöistä päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle, sekä digitaalisesti että kasvotusten.

Voit lukea julkaisujamme kotisivuillamme tai ladata ne PDF-tiedostoina luettavaksi myöhemmin. Agenda julkaisee sisältö suomeksi ja ruotsiksi, joskus myös englanniksi.

40 miljoonaa euroa - arvioitu summa, joka suomalaisilta huijattiin netissä viime vuonna. Vuodesta 2019 lähtien suomalaisiin kohdistuvien nettihuijausten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti: vuonna 2023 poliisille ilmoitettiin yli 7000 tapausta. Verkossa eivät vain rikolliset ja jengit aiheuta ongelmia kansalaisille. Yhä useammin myös yksittäiset valtiot ovat verkkorikollisuuden takana. Ja missä ei ole rajoja, kuka tahansa voi loukkaantua. Taloustieteilijä Theo Herold (Svenska Handelshögskolan) kertoo, mitä tietoverkkorikollisuus on ja kuinka paljon se maksaa Suomelle, mitä tehdään tietoverkkoturvallisuuden parantamiseksi ja mitä voisimme oppia Virosta, joka on monissa digitaalisen alan asioissa edelläkävijä. Raportissa esitellään myös konkreettisia toimenpiteitä kyberturvallisuuden parantamiseksi sekä Huoltovarmuuskeskuksen kommentti siitä, miten yksilöt ja valtio voivat vahvistaa kyberturvallisuutta.
Ajatushautomo Agenda on jälleen kysynyt tuhannelta suomenruotsalaiselta, minkälaiseksi he kokevat ruotsin kielen aseman Suomessa. Tulos on selvä: Tilanne on nyt parempi kuin vuonna 2019, mutta tehtävää on edelleen paljon.
Tätä raporttia varten tutkija Ingrid Biese ja toimittaja Jeanette Björkqvist tapasivat joukon ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen eri maista ja eri taustoista.
Käsikirja vastaa seuraaviin kysymyksiin: Mitä tulee tapahtumaan, miksi uudistus on niin tärkeä ja minkälaisista vaaleista tosiaan on kyse tammikuussa 2022?
Raportissa käsitellään sitä, minkälaisia arvoja suomalaisilla on liittyen talouteen, veroihin ja työhön 2020-luvulla.
Raportti käsittelee ikääntymistä 2020-luvulla keskittyen sosiaaliseen osallisuuteen, hyvinvointiin ja jokaisen ikääntyvän henkilön yksilöllisyyteen.
Raportissa Kjell Herberts käy läpi ja tarjoaa kontekstia vastauksia, joita ajatushautomo Agenda sai pyytäessään tuhatta suomenruotsalaista kertomaan, minkälaisena he kokevat ruotsinkielen aseman Suomessa tällä hetkellä.
Raportissa valotetaan jakamistaloutta ilmiönä ja tuodaan esiin heikkouksia ja pullonkauloja, joihin kannattaisi puuttua.
Kirjoittajat ovat käyneet läpi 46 000 artikkelia 29:stä eri uutismediasta tätä raporttia varten, ja he hyödyntävät erilaisia kohdistimia tuodakseen esiin uutisia, jotka kiinnostavat 18-34-vuotiasta nuorisoa.