Helsinki Priden siirtäminen kesäkuun lopusta syyskuun alkuun oli oikeastaan välttämättömyydestä syntynyt neronleimaus. Mikä olisi parempaa kuin suuri värien, ilon ja rakkauden yhteenliittymä lähestyvän syksyn ankeudessa?
Sosiaalisessa mediassa lähes jokainen profiilikuva on koristeltu sateenkaaren väreillä, ja sateenkaariliput liehuvat katukuvan harmaata kehystä vasten. Lippu on luonnollisesti enemmän edukseen säteilevässä auringonpaisteessa otetussa kuvassa, mutta sillä on paljon virkistävämpi vaikutus, kun se levittää valoaan muutoin lonkeronharmaana syyspäivänä.
Sinulle, joka olet maailman monipuolisimman yhteisön jäsen, sateenkaaren lippu on toivon, vahvistuksen, yhteisöllisyyden ja rohkeuden symboli. Mutta lippu ei ole vain meidän: sillä on merkitys myös niille, jotka eivät ole sateenvarjomme alla.
Viidenkymmenen vuoden aikana Pride on kasvanut paikallisesta asiasta globaaliksi ilmiöksi. Olemme kulkeneet pitkän matkan synkästä kesäkuun yöstä New Yorkissa vuonna 1969, jolloin poliisi hyökkäsi jälleen kerran Stonewall Inn -homobaariin pidättääkseen homomiehiä ja transsukupuolisia ihmisiä oikealla ja vasemmalla. Mutta asianomaiset sanoivat ei, ja niin vapautusliike oli saanut alkunsa.
Viisikymmentä vuotta myöhemmin maailma näyttää erilaiselta: Suomessa voi elää avoimesti ja turvallisesti satenkaari-ihmisenä ilman, että tarvitsee huolehtia valtion häirinnästä tai syrjinnästä. Tahra tässä edistyksessä on tietysti se, ettei Suomi ei ole vieläkään päivittänyt translainsäädäntöään, mikä tarkoittaa, että me kansakuntana pakkosteriloimme heitä, jotka korjaavat sukupuoltaan. Lisäksi on toki se, että kirkko ei ole onnistunut kehittämään vihkikaavaa samaa sukupuolta oleville pareille, vaikka sukupuolineutraalia avioliittoa koskeva laki tuli voimaan jo maaliskuussa 2017.
”Mutta ajatelkaa lapsia!”
Kuten sienet sateella, trollit ilmestyvät ilon ja Priden vallitessa. Miksi he vastustavat rakkautta ja ihmisoikeuksia, se on epäselvää, mutta mikään ei ole yhtä epäseksikästä kuin kateus. Sillä kateudeksi sitä on kutsuttava: se ettei anna muille pääsyä siihen, mitä itsellä on, varsinkin kun kyse ei ole rajallista hyödykettä, on juuri kateutta. Tai ahneutta.
Mutta ihmisoikeudet eivät ole rajallinen hyödyke: Se, että voin mennä naimisiin, ei ole pois avioliitostasi. Se, että tuntematon kadulla pukeutuu sekä pukuun että ripsiväriin, ei näy palkkakuitissasi. Se, että lapset kasvavat samaa sukupuolta olevien vanhempien kanssa, ei vaikuta perheeseesi.
Trollit päättävät yleensä nähdä Pride-marssin tiukan seksualisoidusta ja aikuisesta näkökulmasta. Sitä ei voida kiistää, että ilmassa on seksiä, kun sadat tuhannet ihmiset kokoontuvat. Mutta siellä ovat myös aseksuaalit, kirkko, partiolaiset, tavaratalot ja satunnainen makkaran myyjä. Priden seksualisoiminen ja huolestuminen sen vaikutuksesta lapsiin on aikuisen valinta. Lapset itse eivät välttämättä näe seksuaalisuutta missään, olipa kyse Pridestä tai aikuisten vitsistä elokuvissa, ennen kuin kukaan aikuinen sanoittaa asian.
Päinvastoin on niin, että Pride ennemmin suojelee lapsia kuin vahingoittaa heitä
”Kolme neljännestä vastaajista oli tiedostanut seksuaalisen suuntautumisensa jo ennen yläkouluikää tai sen aikana. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että monet ei-heteroseksuaalit nuoret ovat jo lapsina kokeneet erilaisuutta, mikä saattaa joissakin tapauksissa johtaa ulkopuolisuuteen. Tämä korostaa tarvetta tehdä moninaisuus näkyväksi jo lapsille ja tarjota heille erilaisia esikuvia, joihin samaistua.”
Näin Katarina Alanko kirjoittaa raportissaan Mitä kuuluu sateenkaarinuorille Suomessa?, joka perustuu vuonna 2013 tehtyyn tutkimukseen, johon yli 1600 15–25-vuotiasta nuorta osallistui.
Lapsesta, joka tuntee olevansa ulkopuolinen, voi tulla syrjäytynyt nuori, joka aikuisena putoaa yhteiskunnan ulkopuolelle. Sitran mukaan tämä syrjäytyminen voi maksaa yhteiskunnalle 370 000 euroa henkilöä kohti.
Pride vientituotteena
On yllättävää, että ihmisoikeuksien vastustajat käyttävät nimenomaan lapsia pelinappuloina. Venäjällä on kiellettyä puhua myönteisesti sateenkaariasioista alaikäisille, perusteluna perhearvot. Näemme samat suuntaukset tulevissa totalitaarisissa valtioissa, kuten Puolassa ja Unkarissa. Puolassa on kaupunkeja, jotka ovat julistaneet itsensä sateenkaarivapaiksi, ja Unkarissa Billy Elliot -musikaali suljettiin pari vuotta sitten, koska sen katsottiin olevan vastoin perhearvoja. Musikaali kertoo pojasta, joka haluaa tanssia balettia … Paperilla nämä kaksi maata ovat edelleen länsimaisia demokratioita.
Kiinnostavinta on, että myös meillä Suomessa on ollut samankaltainen lainsäädäntö: vuosien 1971 ja 1999 välillä oli lailla kiellettyä kannustaa huomoseksuaalisuuteen. Se osoittaa, että olemme tehneet virheitä, mutta myös muutoksia ja parannuksia.
Maa on rakennettava lakien varaan, mutta kun säädetään lakeja, jotka rikkovat julmasti oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, sitä on vastustettava. Itse asiassa olemme erittäin hyviä ihmisoikeuksissa:
*Olemme neljänneksi paras sateenkaarioikeuksien suhteen Euroopassa.
*Suomi on maailman paras maa ihmisten perusoikeuksien suojelussa.
*Olemme maailman vakain valtio.
*Suomen poliisi on toiseksi paras maailmassa.
*Suomalaisilla on maailman kolmanneksi suurin henkilökohtainen vapaus ja valinnanvapaus.
*Suomi on kolmanneksi tasa-arvoisin maa maailmassa.
*Suomi on toiseksi oikeudenmukaisin maa lapsille.
Luettelo Suomen osaamisesta muun muassa ihmisoikeuksissa, hyvinvoinnissa, ympäristöstä ja sukupuolten tasa-arvosta on pitkä. Tilastokeskus on listannut tarkalleen kuinka hyviä olemme.
Suomi on pieni maa, joka on riippuvainen vientiteollisuudesta. Entä jos tekisimme ihmisoikeuksista seuraavan Nokian? Todistettavasti hallitsemme juuri sen alan.
Ted Urho
Kirjoittaja on ajatushautomo Agendan toiminnanjohtaja.
