Suomen ruotsinkieliset eroavat väestöllisesti monin tavoin suomenkielisistä. Kenties merkittävimpänä erona ovat selkeästi kauniimmat kuolleisuustilastot ja pienempi avioeroriski. Suomenruotsalaisten työttömyysluvut ja ennenaikaiselle eläkkeelle jääneiden määrät ovat nekin huomattavasti pienempiä. Kun ottaa huomioon nämä seikat sekä sen, että suomenruotsalainen asutus on keskittynyt rannikkoalueille, on jossakin määrin yllättävää, että kieliryhmien välillä ei ole sanottavia eroja syntyvyyden suhteen. Kuten kuvasta 1 (Rotkirch & Berg) käy ilmi, ruotsinkielisten naisten keskimääräinen lapsiluku on käytännöllisesti katsoen laskenut samalle tasolle kuin koko maassa viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana. Tässä mielessä ei siis näyttäisi olevan olemassa erityisesti suomenruotsalaista, koko väestöstä poikkeavaa käyttäytymismallia. Alueellisen jakautumisen ja syntyvyyslukujen alueellisten erojen valossa asiaa on kuitenkin perusteltua tarkastella lähemmin. Miltä näyttää tilanne esimerkiksi alueilla, joilla asuu sekä suomen- että ruotsinkielistä väestöä?
Onko kielellä vaikutusta?
Tilastokeskuksen julkaiseman tilaston perusteella laskettiin sekä ruotsinkielisten että suomenkielisten naisten keskimääräiset syntyvyysluvut alueittain vuosina 2013–15 (kuva 1). Kun tutkittiin pelkästään ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä alueita, ruotsinkielisten naisten keskimääräinen lapsiluku oli 1,73, kun suomenkielisillä naisilla luku oli ainoastaan 1,44. Onko kielellä siis kuitenkin vaikutusta?
Kuva 1. Yhteenlaskettu syntyvyys alueittain ruotsin- ja kaksikielisillä alueilla naisten äidinkielen mukaan 2013–15.
Joitakin suoria havaintoja on mahdollista tehdä. Yhtenäistä, kaikki asuinalueet kattavaa ja suomenruotsalaisuuteen perustuvaa syntyvyysmallia ei ole havaittavissa, mutta sen sijaan voidaan nähdä merkittäviä alueellisia eroja. Ruotsinkielisillä naisilla on Turunmaan alueella keskimäärin 1,43 lasta, kun Pohjois-Pohjanmaalla luku on 2,25. Kuntatasolla jakauma on vieläkin selvempi: Luodossa syntyvyysluku on suurin, 3,4 lasta naista kohti. Keskiarvo 1,73 ei siis lopulta anna todellista kuvaa tilanteesta.
Yleisenä piirteenä voidaan havaita, että ruotsinkielisten syntyvyysluku laskee pohjoisesta etelämmäs siirryttäessä, mutta luku on myös pienempi asutuskeskuksissa kuin reuna-alueilla. Kaikkein pienimpiä luvut ovat Turunmaan alueella, jossa näkyy Turun ja pääkaupunkiseudun vaikutus. Osaltaan tämä selittyy sillä, että opiskelukaupungeissa on paljon nuoria naisia, jotka eivät vielä ole perustaneet perhettä, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat syntyvyystilastoihin. Pohjois-Pohjanmaan ja erityisesti Luodon suuret syntyvyysluvut johtuvat siitä, että suuri osa väestöstä kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Olisi mielenkiintoista tehdä luokittelu naisten synnyinpaikan eikä nykyisen asuinpaikan perusteella, jos tarvittavat tiedot vain olisivat käytettävissä.
Kieliryhmien vertailun vaikeutta kuvaa myös se, että vaikka syntyvyys näyttääkin olevan yhtä suurta koko maan lukuja tarkasteltaessa, tämä ei pidäkään enää paikkaansa, kun näkökulma rajataan pelkästään kaksikielisille alueille. Näillä alueilla suomenkielisten naisten lapsiluvun keskiarvo jäi alle 1,5:n.
Vielä merkittävämmin suomenkielisten naisten syntyvyyslukemien keskiarvoa pienentävät Turku ja Turunmaa sekä pääkaupunkiseutu; muilla alueilla syntyvyys naista kohden on lähempänä kahta. Ahvenanmaalla asuvien suomenkielisten naisten poikkeuksellisen korkeat luvut voivat olla tilastollinen sattuma, koska suomenkielisen väestön määrä Ahvenanmaalla on vähäinen, mutta todennäköinen syy voi olla se, että useimmat suomenkielisistä Ahvenanmaalla asuvista naisista ovat naimisissa tai avoliitossa.
Toisin kuin avioero- ja työttömyysriskin sekä kuolleisuuden suhteen, joiden kohdalla ruotsinkielisyydestä näyttäisi olevan etua riippumatta alueellisista tai muista jakoperusteista, kielellä ei näyttäisi olevan yleistä vaikutusta syntyvyyslukuihin. Kieliryhmien väliset erot eivät ole samanlaisia kaikilla alueilla, vaan vaihtelua on sekä suunnassa että laajuudessa. Yksiselitteisesti voidaan siis päätellä, että erityistä suomenruotsalaista syntyvyyskäyttäytymistä ei ole havaittavissa. Syitä eri vertailuryhmien välisiin eroihin ja yhteneväisyyksiin on siis haettava muualta kuin kielestä.
Kielten sekoittuminen lisää ruotsinkielisten lasten suhteellista määrää
Merkittävä tekijä suomenruotsalaisen väestörakenteen kehityksessä on myös parisuhteiden myötä syntyvä kielirajan ylittävä kielten sekoittuminen. Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana suurimmassa osassa uusista pariskunnista, joissa yksi osapuoli on ruotsinkielinen, toinen on puolestaan suomenkielinen. Yksi seuraus tästä on, että suomenruotsalaisen väestön syntyvyyden käsite muuttuu monimutkaiseksi etenkin, jos ei keskitytä erityisesti naisten syntyvyyskäyttäytymiseen, vaan tutkitaan yleisemmin kokonaisen väestöryhmän tilannetta syntyneiden lasten lukumäärän perusteella. Suomenruotsalaisuuden näkökulmasta jälkimmäinen on käytännön tasolla merkittävämpi tieto.
Seurauksena on, että kaksikielisten perheiden lasten äidinkieli ei määräydy automaattisesti äidin kielen mukaan. Kaikkien ruotsinkielisten äitien lapsista ei siis tule ruotsinkielisiä [1], mutta toisaalta ruotsinkielisten isien lapsista voi tulla ruotsinkielisiä, vaikka äiti olisikin suomenkielinen. 1970-luvulla muodollisesti kaksikielisten perheiden lapsista tuli pääosin suomenkielisiä, mutta ruotsin kielen asema on vahvistunut, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen kahdesta kolmasosasta kaksikielisten perheiden lapsista on tullut ruotsinkielisiä. Ruotsinkielisten osuus siis kasvaa.
Kun vuonna 2016 ruotsinkielisille naisille syntyi 2 571 lasta ja alle vuoden ikäisiä ruotsinkieliseksi ilmoitettuja lapsia oli vuodenvaihteessa 3 116, voidaan päätellä, että kyse ei ole täysin marginaalisista eroista. Kyseessä ovat lisäksi alustavat tiedot lasten kielestä, ja kuvaa tarkentaa tieto, että vuoden 2017 alussa yksivuotiaita ruotsinkielisiä lapsia oli 3 215 [2]. Ruotsinkielisten lasten lukumäärä oli siis neljäsosan suurempi kuin ruotsinkielisille naisille syntyneiden lasten määrä.
Tämä merkitsee sitä, että jos ruotsinkielisten syntyvyyslukujen lähtökohdaksi otetaan lapsen kieli, saadaan merkittävästi suurempi luku kuin varsinaisista syntyvyystilastoista (kuva 2). Suomenruotsalaisen väestön syntyvyys on siis tosiasiallisesti vuosien ajan ollut suurempi kuin ilmoitettu syntyvyyslukema 2,1. Aivan viime vuosina luku on yleistä suuntausta mukaillen ollut selvässä laskussa.
[1] Kielen problematiikkaan ei tässä syvennytä enempää, vaan ruotsin- tai suomenkielisyys määritellään henkilön rekisteröidyn kielen perusteella eikä varsinaisen kielellisen taidon tai kielenkäytön mukaan.
[2] Lapsen äidinkieli ilmoitetaan, kun lapsi liitetään väestörekisteriin, mikä tapahtuu usein kastamisen yhteydessä. Tieto vuoden lopulla syntyvän lapsen äidinkielestä ei välttämättä ehdi mukaan saman vuoden väestötilastoihin, ja näiden lasten kohdalla ilmoitetaan väliaikainen kielitieto äidin kielen perusteella. Äidinkielitieto merkitään korjattuna seuraavan vuoden tilastoihin.
Kuva 2. Yhteenlaskettu syntyvyys 1975–2015. Ruotsinkielisten äitien luvut ja ruotsia äidinkielenään puhuvien lasten määrä omina käyrinään.
Äidin ja lapsen kieltä koskevia syntymätilastotietoja ei ole julkaistu, mutta Tilastokeskuksen julkaisemissa väestön kokonaistietoja koskevissa taulukoissa on ilmoitettu syntyneiden ruotsinkielisten lasten määrä. Alle yksivuotiaista saatujen vuodenvaihteen tietojen avulla voidaan niin ikään arvioida syntyneiden määrä ja sitä kautta lapsen kielen mukaiset syntyvyysluvut. Vuosina 2013–15 ruotsinkielisten yhteenlaskettu lapsen kieleen perustuva syntyvyyslukema nousi 2,12:een (kuva 3). Pääkaupunkiseudulla kielten sekoittuminen on niin yleistä, että ainoastaan kolmasosalla ruotsinkielisistä lapsista on kaksi ruotsinkielistä vanhempaa. Vähemmistöasemasta huolimatta lasten kieleksi merkitään usein ruotsi, ja lapsen kielen perusteella ruotsinkielisten naisten syntyvyysluku nousee yli 40 prosenttia. Alhaisesta syntyvyystasosta huolimatta ruotsinkieliselle väestölle syntyy niin paljon ruotsinkielisiksi rekisteröityjä lapsia, että syntyvyyslukema vastaa tasoa 2,1. On merkille pantavaa, että kielten sekoittuminen tasoittaa alueellisia eroja. Voimakkaasti ruotsalaispainotteisilla alueilla kaksikielisiä pariskuntia on vähemmän, eikä ruotsinkielisten lasten määrän suhteellinen määrä näin voi kasvaa kovin suureksi.
Kuva 3. Ruotsinkielisille äideille vuosina 2013–15 syntyneiden lasten määrä alueittain sekä arvioidut luvut syntyneiden ruotsinkielisten lasten määrän mukaan laskettuina.
Onko ruotsinkielisten pienemmällä avioeroriskillä vaikutusta?
Syntyvyydessä havaittuja eroja ei oikeastaan voida selittää tavallisten syntyvyystilastojen perusteella. Ilmeiseltä näyttää myös, että kieli ei ole syntyvyyttä oleellisesti määrittelevä tekijä. Ruotsinkielisten pienemmällä avioeroriskillä on mahdollisesti epäsuora vaikutus, mutta tämän vaikutusta syntyvyyteen ei elinkaaritasolla ole tiettävästi tutkittu. Yhtäältä avioero vaikuttaa todennäköisesti siten, että lapsia syntyy vähemmän, mutta toisaalta tilanne voi myös korjaantua uuden suhteen solmimisen myötä. Vaikka kieliryhmien välinen avioeroriskin ero onki hätkähdyttävä, sen todellinen vaikutus syntyvyyteen on todennäköisesti sangen marginaalinen.
Syntyvyys liitetään perinteisesti avioliittoon ja siviilisäätyä onkin pidetty merkittävänä tekijänä syntyvyystutkimuksissa. Nykyaikaan tämä ei kuitenkaan enää päde, koska rekisteröimättömät suhteet ovat yleistyneet niin, että siviilisäädyn perusteella ei ole mahdollista tehdä päteviä tulkintoja tai päätelmiä. Kun 1970-luvun alussa vain alle seitsemän prosenttia lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella, prosenttiluku on nykyisin jo miltei 45. Ensisynnyttäjistä suurin osa on todennäköisesti naimattomia. Myös avoliittojen suhteen on suuria alueellisia eroja, mutta kielellä puolestaan ei näyttäisi olevan asiassa ratkaisevaa merkitystä.
Synnyttäjien keskimääräinen ikä on kasvanut trendinomaisesti jo useiden vuosikymmenten ajan. Tämä koskee erityisesti ensisynnyttäjiä, ja tärkeä kysymys onkin, onko kyse ainoastaan synnytysiän myöhäistymisestä vai johtaako tilanne myös lapsettomien määrän kasvuun. Mietittäessä suomalaisten nykyperheiden pientä lapsilukua voisi ajatella, että hedelmällisiä vuosia olisi periaatteessa riittävästi, jotta lasten määrä pysyisi nykyisellä tasolla myös silloin, kun lapsia saadaan hiukan myöhemmällä iällä. Toisaalta käytettävissä on kuitenkin lyhyempi aika saada lapsia hedelmällisyyden jo heikennyttyä, mikä todennäköisesti alentaa syntyvyyttä. Myös mahdollisuus saada lapsia useista suhteista pienenee. On epätodennäköistä, että johonkin kieliryhmään kuuluminen sinänsä vaikuttaisi asiaan. Näiden tekijöiden perusteellinen selvittäminen edellyttäisi pitkän aikavälin tutkimuksia, jotka perustuisivat tarkempiin rekisteritietoihin.
”Ruotsinkielisyydelle kuuluu hyvää”
Ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta voidaan sanoa, että syntyvyystaso ei sinänsä ole ongelma tai haaste, sillä kielten sekoittuminen lisää merkittävästi ruotsinkielisiksi rekisteröityjen lasten määrää. Haasteena lienee ensisijaisesti se, kuinka lasten kielellinen kehittyminen tapahtuu käytännössä. Tällä hetkellä ruotsinkielisyydelle kuuluu hyvää, sillä vaikka varsinaisesta kielen käyttämisestä ei olekaan tietoja, voidaan havaita, että ruotsinkielisissä kouluissa opintonsa aloittavien määrä on suurempi kuin ruotsinkielisiksi rekisteröityjen määrä. Syksyllä 2017 ruotsinkielisiin kouluihin kirjautui 4 044 koulunaloittajaa, vaikka rekisterissä oli vain 3 648 äidinkieleltään ruotsinkielistä seitsenvuotiasta. Ruotsinkielisissä kouluissa opiskelevien määrään vaikuttaa todennäköisesti myös se, että oppilaina on muitakin kuin äidinkieleltään suomen- tai ruotsinkielisiä.
Teksti: Fjalar Finnäs
Finnäs on erikoistunut suomenruotsalaisen väestörakenteen tutkimukseen. Hän jäi eläkkeelle Åbo Akademista vuonna 2016.
Esitys perustuu muun muassa seuraaviin lähteisiin ja tietomateriaaliin:
Finnäs, F. (1986). Den finlandssvenska befolkningsutvecklingen 1950-1980. En analys av en språkgrupps demografiska utveckling och effekten av blandäktenskap. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors.
Finnäs, F. (2000). Tvåspråkiga familjer i statistikens ljus. Institutet för finlandssvensk samhällsforskning, Vasa. Forskningsrapport nr 37.
Finnäs, F. (2013). Finlandssvenskarna 2012. Finlandssvensk rapport nr 45. Svenska Finlands folkting.
Finnäs, F. (2015). Tvåspråkiga familjer och deras betydelse för demografin. Sivut 201–220, Tandefelt, Marika Gruppspråk, samspråk, två språk. Svenska litteratursällskapet i Finland.
Tilastokeskuksen väestötietoihin liittyvässä Väestö-sarjassa julkaistut tilastotiedot sekä Tilastokeskuksen ylläpitämistä julkisista sähköisistä tietorekistereistä kerätyt tiedot.
